2012

Uutta verkostoa rakennetaan kuluvan vuoden aikana lähinnä yksittäisille uusille asiakkaille. 

Uutena alueena kaukolämmön piiriin on mahdollisesti tulossa Riuttasentien varren uusi kaava-alue. Riippuen rakentajista alueilla.

Tulevana vuonna verkostoon jouduttaneen  tekemään suurehkoja muutoksia VR:n suunnitteleman kaksoisraiteen vuoksi. Radan alitukset menevät uusiksi ja radan läheisyydessä olevat linjat pitää siirtää.

Energiamaksun korotus 1.3.2012 alkaen

Kannuksen Kaukolämpö Oy korottaa kaukolämmön verotonta energiamaksua 2€/MWh.  Hinnankorotukseen johtanneita syitä ovat energiaverojen korotukset mm. sähkön siirto ja turpeen poltto sekä diesel-polttoöljyn veronkorotus, mikä vaikuttaa voimakkaasti polttoaineen kuljetuskustannuksiin  että haketuskustannuksiin.  Nousussa on huomioitu myös  polttoainehintojen nousu.

Korotuksen jälkeenkin Kannuksen Kaukolämpö Oy kuuluu alueellisesti ja valtakunnallisesti kaukolämmön erillistuotannossa Suomen edullisimpien kaukolämmöntoimittajien joukkoon.


Kl- mittarien luenta ja laskutus

Mittarien luenta tapahtuu etälukuna. Luenta tehdään joka kuukauden ensimmäisenä päivä. Näin asiakkaat saavat laskun edellisen kuukauden kulutuksen mukaan. On huomioitava että, kevät- ja kesäkuukausina lasku on pieni. Ja talviaikaan suurempi. 

Vuoden 2012 alussa asiakkaat saavat laskun mukana kulutusraportin edelliseltä vuodelta. Raportista näkee mm. kuukausikulutukset ja energiamaksut.

Rakentajat ja remontoijat 

Jos olet rakentamassa, suunnittelemassa kiinteistön lämmityslaitteiston uusimista, tai lämmitystavan muutosta. Ota yhteyttä Kaukolämpöön. Katsotaan onko mahdollista liittää kiinteistö  verkostoomme. Mitä lähempänä runkolinjaa kiinteistö sijaitsee, sitä paremmat edellytykset on saada kaukolämpöliittymä.

Verkosto ja asiakkaat 2011

Vuoden 2011 aikana uutta kaukolämpöverkostoa on rakennettu 1881m. Koko verkoston pituus nyt lähes 37 km. Rakennetut runkolinjat olivat kooltaan DN20-65. Pisin yksittäinen linja rakennettin Salgreninkadun rivitaloille.

Uusia asiakkaita liitettiin verkostoon vuonna 2011 22 kpl. Suurimpina asiakkaina Maaseutuopiston Kannuksen yksikön Teknotalo ja asuntola Lemmikki. Sekä Vuokra-asunnot Oy:n omistamat Salgrenin rivitalot.

2011 putkiverkostossa on ollut yksi korjattu vuoto. Muita pienehköjä korjaus ja ennakkohuoltoja tehtiin verkostossa kahteen kohteeseen.


Bioarinakattila toiminnassa
Bio
 
Kannuksen Kaukolämpö Oy. Elokuu 2009.
ilmak
 


 


 


 


 

 


Copyright © 2010... Kannuksen Kaukolämpö Oy

( takaisin pääsivustoon )